Omaishoito on yhteiskunnan voimavara

Vaikka omaishoito on jo vanha, ihmiskunnan itsensä ikäinen hoitomuoto, useat tuntevat sitä varsin huonosti. Ellei omaishoito ole tullut tutuksi oman perhepiirin tai läheisten henkilöiden kautta, on tämä hoitomuoto ehkä jäänyt monelle etäiseksi asiaksi.

Omaishoito on lähinnä kotonaan asuvien omaisten ja läheisten hoitomuoto, jota pyritään yhteistoiminnallisesti tukemaan kuntien, seurakuntien, järjestöjen, yhdistysten sekä kansalaisten vapaaehtoistoiminnan avulla. Mainittakoon, että yli 75 – vuotiaista suomalaisista yli 80% asuu kotonaan, eniten Euroopassa.

Tavoitteena on omaishoitajien, vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden aseman parantaminen sekä hoitomuodon tukeminen, kehittäminen ja varmistaminen. Usein jää vähemmälle huomiolle se, että omaishoitoon osallistuu aina vähintään kaksi ihmistä, hoidettava henkilö ja hoitava henkilö eli omaishoitaja. Yhdessä he muodostavat työparin, joka on hyvin riippuvainen toinen toisistaan. Omaishoitotyön muuttuessa suoritteiltaan ajan oloon kotona liian vaativaksi voi hoito päättyä ja hoidettava on siirrettävä hoitolaitokseen. Jos omaishoitajakin itse väsyy tai estyy, päättyy tämä omaishoitosuhde ja seurauksena voi olla jopa molempien siirtäminen laitoshoitoon tai sairaalaan.

Omaishoidotsta ja sen laajuudesta Suomessa on tehty jo useita tutkimuksia. Kaikissa niissä silmiinpistävänä havaintona on epäsuhde, kuntien kanssa omaishoitosopimuksen tehneiden (virallisten) omaishoitajien määrä verrattuna omaishoitotyötä tekevien sopimuksettomien henkilöiden määrään. Sopimushoitajia on Suomessa yhteensä noin 45000 ja toisaalta omaishoitotyötätekeviä sopimuksettomia hoitajia yli kymmenkertainen määrä.

Omaishoitotyö onkin juuri hoitomuotona hyvin yleistä ja toimintarakenteeltaan monimuotoista. Työn vaativuus- ja sitoutumisasteet vaihtelevat kulloisestakin tapauksesta riippuen. On vähän aikaa vieviä ja keveitä päivittäisiä avustusaskareita ja toisaalta ympärivuorokautisia ja olosuhdesidonnaisia omaishoitotehtäviä. Voidaan sanoa, ettei ole olemassa kahta täysin samanlaista omaishoitotehtävää.

Hoitolaitoksia on viimevuosina alettu lakkauttaa ja hoidossa olleita siirtää kotihoitoon. Se merkitsee myös resurssipaineita jo entisestään kuormittuneelle omaishoidolle ja kuntien kotihoitopalveluille. Väestörakenteen muutokset tulevina vuosina tuovat haasteita. Suomi on vanhusvaltainen maa. Joka viides kansalainen on yli 65 – vuotias ja yli 75 – vuotiaita on jo puoli miljonaa.

Yhteiskuntarakenne ja asuminen on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Suurperheet ovat sirpaloituneet ja ihmiset ovat työtä etsiessään muuttaneet uusille asuinpaikkakunnille kauas entisiltä kotikonnuiltaan. Lähiomaisetkin ovat monen kohdalla nykyisin pitkien ja vaivalloisten kulkuyhteyksien päässä. Ikääntyneiden kansalaisten suhteellisen osuuden kasvaessa korostuu myös omaishoidon tarve maassamme, mutta mistä löytyvät tarvittavat omaishoitajat. Tarvitaan uusia resursseja.

Maamme hallitus on käynnistänyt jo eräitä toimenpiteitä ja tehnyt suunnitelmia asiantilan hallitsemiseksi. Hallituksen eräs ns. kärkihankkeista onkin ikääntyneiden kansalaisten (vanhusten) palvelumahdollisuuksien parantaminen ja sitä kautta omaishoitoresurssien lisääminen. Kuntien ja sopimuksettomien omaishoitotyötä tekevien kesken pitäisi aloittaa vapaaehtoiseen aktiivisuuteen perustuva hoitotilanteenmukainen tietojenvaihto. Kunnat tarvitsevat ajantasaista tietoa hoitopalvelusuunnittelua varten ja moni sopimukseton omaishoitotyötä tekevä haluaisi tietoja kunnalta, mitä kotihoitopalveluita on saatavissa korvausta vastaan ilman omaishoitosopimusta.

Usea kunta on jo aloittanut omien kehittämissuunnitelmiensa tehostaminen ja mm. Porvoon kaupunki on aloittanut vanhusväestölle lähinnä tarkoitetun RUORI – nimisen neuvontapalveluorganisaation toiminnan. Yhteen puhelinnumeroon soittamalla saadaan monenlaista tietoa, ohjeita, tarkastuksia sekä tarvittavia jatkotoimenpiteitä.

Eräät kansalaisjärjestöt ovat myös tehostaneet toimiaan omaishoitotyön tukemiseksi ja yhtenä esimerkkinä SPR:n Porvoon osasto on aloittanut omaishoitotyöhön perehdyttämisen ja kurssitoiminnan vapaaehtoisille.

Vuoden 2016 helmikuussa perustettiin omaishoitotyötä tukemaan Itä-Uudenmaan Omaishoitajat ja Läheiset – Östra Nylands Närståendevårdare och Vänner niminen alueellinen yhdistys, joka kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen liittoon. Yhdistyksen toiminnan painopiste on suunnattu keskinäisen yhteistoiminnan kehittämiseen ja yhteistoiminnan varmistamiseen kuntien ja omaishoitajien välillä. Omaishoitajien kokonaimäärän kartoittaminen ja uusien jäsenten hankinta on eräs tavoite.

Kotona asuminen ja tutuiksi koetuissa olosuhteissa eläminen lienee lähes jokaisen vanhuksen, vammaisen ja pitkäaikaissairaan oma toive. Se on useimmiten myös omaisten ja läheisten toive niin kauan kuin kunto, terveys ja asumisturvallisuus antavat siihen mahdollisuuden. Tuetulla omaishoidolla pystytään ikääntynyttä vanhusväestöäkin auttamaan monin tavoin sekä laitoshoita huomattavasti halvemmalla jos se voidaan tehdä hoidettavan terveydentilaa vaarantamatta ja yhdessä eläen.

Nyky-yhteiskunta tarvitsee nyt ja lähitulevaisuudessa laaja-alaisen, mutta toiminnoiltaan hallittavan sekä kansalaisia että kuntia palvelevan omaishoitoratkaisun, jossa entistä enemmän pyritään tukemaan myös hoitajaa.

Omaishoidon monimuotoisuus ja vaativuus

• Omaishoitotehtävät ovat hyvin erilaisia ja ne vaihtelevat määrältään, hoitomuodoltaan sekä vaativuustasoltaan tehtäväkohtaisesti paljon.
• Tehtävien laatu ja hoitotaso vaihtelee monesta syystä. Hoidettavan kunto ja tarvittavan hoidon laatu sekä hoitajan kyky suoriutua tehtävistään vaihtelee tapauskohtaisesti.
• Ympärivuorokautinen hoidon tarve (24/7) sitoo omaishoitotyötä tekevän täysin ja on vaativa. Sidonnaisuudesta aiheutuva sosiaalisten suhteiden väheneminen tai puuttuminen voi aiheuttaa hoitajalle sosiaalista yksinäisyyttä.
• ”Kaikessa avustettavan” hoitotehtävissä tarvitaan omaishoitotyötä tekevältä jo erikoisosaamistakin sekä hoitajan ja hoidettavan välistä keskinäistä luottamusta ja vahvaa omaissuhdetta toisiinsa.
• Ympärivuorokautinen (24/7) hoitotehtävä on vaativinta silloin, kun hoidettava omainen on esim. liikuntavammainen, muistisairas, iäkäs ja voimiltaan heikkokuntoinen. Hoitajalta tarvitaan silloin voimakasta tehtäväänsä sitoutumista, tietoa, taitoa sekä luottamusta itseensä ja myös hyvää kuntoa. Hoitotehtävän onnistumisen kannalta on eduksi jos hoitaja ja perillä hoidettavan henkilön elämäntavoista, tottumuksista ja luonteenpiirteistä.

Hoidettavan ja hoitajan välisen vuorovaikutuksen toimivuus riippuu keskinäisestä luottamuksesta silloinkin kun omaishoidettavan ymmärryksen taso ja kommunikointi on heikentynyt. Omaishoitaja elää silloin samanaikaisesti kahden ihmisen elämää, omaansa ja hoidettavan omaisen. Omaishoitaja ikään kuin tuntee, tietää tai aavistaa mitä hoidettava omainen milloinkin itselleen toivoo tai tarvitsee.

Omaishoitosuhdetta on ulkopuolisen joskus vaikeata ymmärtää. Juuri siinä tulee esiin korostetuimmin käyttöönottamani ilmaisu hoitomuodon olemuksesta, toimivuudesta ja tehokkuudesta. ”Omaishoito on yhteiskunnan voimavara.”

Tuomo J. Rytkölä

Porvoo, 24.10.2016